Monumentaalinen antiikkinen ranskalainen mustakivinen ja vihreä marmorinen takkakello kirjailijahahmolla (537)

Monumentaalinen antiikkinen ranskalainen takkakello mustasta kivestä ja vihreästä marmorista kirjailijahahmolla (antique marble mantle clock)

Akateeminen eleganssi ja mahtipontinen paino yhdistyvät tässä poikkeuksellisen suuressa ja massiivisessa myöhäishistorismin ranskalaisessa takkakellossa. Syvänmustasta belgialaisesta kivestä (Noir Belge) valmistettu kotelo luo jaloa kontrastia tummanvihreän merimarmorin (Vert de Mer) paneeleille. Kruunaava suuri pronssiveistos esittää 1500-luvun oppinutta tai runoilijaa, joka syvissä mietteissään sulkakynä kädessään tutkii käsikirjoitusta. Pariisilaisen taidekäsityön mestariteos hienostuneeseen salonkiin.

Historiallinen aikakauden kuvaus, naparetkeilijä Evstafij Tjagin: Libavan pohjoisten esikaupunkien rauhallisessa ja arvokkaassa asuintalossa vallitsee sunnuntai-iltapäivän hiljaisuus. Huoneen täyttää vastakeitetyn teen tuoksu ja kellon tasainen, raskas tikitys, jota säestää kaukainen, rytminen höyryvasaroiden jylinä Tosmarin telakalta. Kirjoituspöydän ääressä istuu eläkkeellä oleva laivaston upseeri ja legendaarinen naparetkeilijä Evstafij Tjagin, selaten vanhoja tutkimuspäiväkirjojaan ja Novaja Zemljan ensimmäisiä säähavaintoja. Hän on rautaisen luonteen ja Sevastopolin kovettaman mies, jonka rohkeus mahdollisti kerran talvehtimisen jäisissä arktisissa erämaissa vaimonsa ja pienen poikansa kanssa perustamaan ensimmäisen pysyvän pelastusaseman karuille arktisille kallioille.

Hänen katseensa pysähtyy huoneen keskelle, missä tumman puukaapin yläpuolella kohoaa poikkeuksellisen raskas ranskalainen takkakello mustasta kivestä ja vihreästä merimarmorista. Sen päällä istuva pronssihahmo oppineesta, sulkakynä kädessään yhtä syvissä mietteissä luonnonvoimista kuin tutkija itse, heittää ilta-auringossa pitkiä varjoja valkoiselle emalikellotaululle. Tjagin hymyilee hiljaa ja tuntee kiven viileän sileyden – tämä ranskalaisen klassismin mestariteos, joka tammikuussa 1903 mittaa vanhan merimiehen viimeiset elinhetket ennen hänen hautajaisiaan Libavan pohjoisella hautausmaalla, tuo kotiinsa eurooppalaisen rauhan tunteen. Ulkona kärryt kulkevat ohi, kun taas työhuoneessa aika tuntuu pysähtyvän yhden pronssisen sulkakynän ympärille.

Monumentaalinen antiikkinen ranskalainen takkakello mustasta kivestä ja vihreästä marmorista kirjailijahahmolla (antique marble mantle clock)

Akateeminen eleganssi ja marmorin koon tuoma voima yhdistyvät tässä monumentaalisessa ja erittäin painavassa 1800-luvun lopun ranskalaisessa takkakellossa. Belgian mustasta kivestä (Noir Belge) valmistettu runko tarjoaa jämäkän rakenteen, jota pehmentää merimarmorista (Vert de Mer) valmistettujen medaljonkien ja levyjen läsnäolo. Patinoitu pronssiveistos esittää istuvaa runoilijaa tai filosofoa, sulkakynä kädessään, mietiskellen pergamenttia. Arvostettu malli, joka on tarkoitettu suuriin edustustiloihin.

Historiallinen aikakauden kuvaus, naparetkeilijä Evstafij Tjagin: Libavan pohjoisten kaupunginosien rauhallisessa ja arvokkaassa asuintalossa vallitsee sunnuntai-iltapäivän rauha. Huoneessa tuoksuu tuore tee ja kuuluu takkakellon raskas, tasainen tikitys, jota säestää Tosmarin telakan höyryvasaroiden kaukainen, rytminen jylinä. Kirjoituspöydän ääressä istuu eläkkeellä oleva laivaston upseeri ja legendaarinen naparetkeilijä Evstafij Tjagin, selaten vanhoja tutkimuspäiväkirjojaan ja Novaja Zemljan ensimmäisiä säähavaintoja. Hän on teräksisen luonteen ja Sevastopolin kovettama mies, jonka valtava rohkeus mahdollisti kerran talvehtimisen arktisilla jäätiköillä vaimonsa ja nuoren poikansa kanssa perustaakseen ensimmäisen pysyvän pelastusaseman.

Hänen katseensa kohdistuu huoneen keskelle, missä tumman puisen kaapin yläpuolella kohoaa majesteettisesti erittäin painava ranskalainen takkakello mustasta kivestä ja vihreästä merimarmorista. Istuva oppineen pronssihahmo, sulkakynä kädessään, uppoutuneena yhtä syviin mietteisiin kuin tutkija itse, heittää pitkiä varjoja valkoiselle emalikellotaululle laskevan auringon valossa. Tjagin hymyilee koskettaessaan sileää ja viileää kiveä – tämä ranskalaisen klassismin mestariteos, joka tammikuussa 1903 mittaa vanhan merimiehen viimeiset hetket ennen hänen ikuista leposijaansa Libavan pohjoisella hautausmaalla, tuo eurooppalaisen rauhan tyyssijan kotiin. Ulkona vaunut kulkevat hitaasti, kun taas työhuoneessa aika pysähtyy pronssisen sulkakynän ympärille.

Monumentaalinen antiikkinen ranskalainen takkakello mustasta kivestä ja vihreästä marmorista kirjailijahahmolla (antique marble mantle clock)

Akateeminen paino ja mannermaiden eleganssi kohtaavat tässä erittäin massiivisessa ja arvokkaassa myöhäishistorismin ranskalaisessa takkakellossa. Kiillotetun mustan messingin/kiven arkkitehtoninen pohja luo kauniin kontrastin vihreän merimarmorin kuvioinnille. Suuri, patinoitu pronssiveistos esittää historiallista runoilijaa tai tutkijaa, syvissä mietteissä käsikirjoitustensa ja kirjojensa edessä. Upea koriste-esine työhuoneeseen tai salonkiin.

Historiallinen aikakauden kuvaus, naparetkeilijä Evstafij Tjagin: Libavan pohjoisreunan hiljaisessa ja arvokkaassa asuintalossa vallitsee rauhallinen sunnuntai-iltapäivä. Huone on täynnä vastakeitetyn teen tuoksua ja kellon raskasta, tasaista tikitystä, jota säestää Tosmarin telakan höyryvasaroiden etäinen, rytminen jylinä. Kirjoituspöydän ääressä istuu eläkkeellä oleva laivaston upseeri ja legendaarinen naparetkeilijä Evstafij Tjagin, tutkien vanhoja tutkimuspäiväkirjojaan ja Novaja Zemljan ensimmäisiä säähavaintoja. Hän on teräksisen luonteen ja Sevastopolin kovettama mies, jonka rohkeus sai hänet kerran talvehtimaan jäisissä arktisissa erämaissa vaimonsa ja pienen poikansa kanssa perustaakseen ensimmäisen pysyvän pelastusaseman karuille arktisille kallioille.

Hänen katseensa pysähtyy huoneen keskelle, missä poikkeuksellisen raskas ranskalainen mustasta kivestä ja vihreästä merimarmorista valmistettu takkakello kohoaa majesteettisesti tumman puukaapin yläpuolella. Istuvan oppineen pronssiveistos, sulkakynä kädessään, syvissä mietteissä luonnonvoimista, heittää pitkiä varjoja valkoiselle emalikellotaululle ilta-auringossa. Tjagin hymyilee hiljaa tunteessaan kiven viileän sileyden – tämä ranskalaisen klassismin mestariteos, joka tammikuussa 1903 mittaa vanhan merimiehen viimeiset elinhetket ennen hänen hautajaisiaan Libavan pohjoisella (Garnisonin) hautausmaalla, tuo eurooppalaisen rauhan tunteen hänen kotiinsa. Ulkona vaunut kulkevat hitaasti ohi, kun taas työhuoneessa aika tuntuu pysähtyvän yhden pronssisen sulkakynän ympärille.

Monumentaalinen antiikkinen ranskalainen takkakello mustasta kivestä ja vihreästä marmorista kirjailijahahmolla (antique marble mantle clock)

Miehekäs jämäkkyys, korkealuokkainen kiventyöstö ja historismin akateeminen henki kohtaavat tässä poikkeuksellisen suuressa ja painavassa ranskalaisessa takkakellossa. Mustan belgialaisen kiven (Noir Belge) tiukat linjat saavat rinnalleen vihreän merimarmorin (Vert de Mer) eloisat luonnonkuviot. Kellon päällä istuva suuri pronssiveistos esittää 1500-luvun oppisatunutta tai kirjailijaa sulkakynä kädessään, syvissä mietteissään käsikirjoituksen äärellä. Alkuperäinen Pariisin mestariteos arvokkaaseen sisustukseen.

Historiallinen aikakauden kuvaus, naparetkeilijä Evstafij Tjagin: Libavan pohjoisosan hiljaisessa ja vankassa asuintalossa vallitsee sunnuntai-iltapäivän rauha. Huoneen täyttää tuoreen teen tuoksu ja kellon raskas, tasainen raksutus, jota säestää kaukainen, rytminen höyryvasaroiden jylinä Tosmarin telakalta. Pöydän ääressä istuu eläkkeellä oleva laivastoupseeri ja legendaarinen naparetkeilijä Evstafij Tjagin selaillen vanhoja päiväkirjojaan ja Novaja Zemljan ensimmäisiä säähavaintoja. Hän on Sevastopolin taisteluissa karaistunut ja rautaisen tahdon omaava mies, jonka rohkeus sai hänet aikoinaan talvehtimaan hyisessä Pohjoisessa vaimonsa ja pienen poikansa kanssa perustakseen ensimmäisen pysyvän pelastusaseman Arktiksen karuille kallioille.

Hänen katseensa pysähtyy huoneen keskelle, missä tumman puukaapin päällä kohoaa majesteettisesti poikkeuksellisen raskas ranskalainen mustasta kivestä ja vihreästä merimarmorista valmistettu takkakello. Sen päällä istuva pronssinen tiedemiehen hahmo, joka kynä kädessään näyttää vajonneen yhtä syviin pohdintoihin luonnonvoimista, langettaa ilta-auringossa pitkiä varjoja valkoiselle emalikellotaululle. Tjagin hymyilee itsekseen ja tuntee kiven viileän sileyden — tämä ranskalaisen klassismin mestariteos, joka tammikuussa 1903 mittaa vanhan merenkulkijan viimeiset elinminuutit ennen hänen hautaamistaan Libavan Pohjoiselle (Garnisonin) hautausmaalle, tuo kotiin eurooppalaisen rauhan auran. Ulkona vaunut kulkevat hitaasti kadulla, mutta täällä työhuoneessa aika pysähtyy yhden pronssisen kynän ympärille.